Kommunikointi Databrosin henkilöiden välillä oli saumatonta. Pystyin soittamaan suoraan työn vastaavalle asioistani, ja hän hoiti sen heti tiimin kanssa eteenpäin. Ei tarvinnut soittaa vaihteeseen ja odotella vuoroaan, vaan sai yhteyden oikeaan henkilöön suoraan, summaa Lassila.

Huhtala Logistics: ”IT-infrastruktuuri rakennettiin yhdessä viikonlopussa”

Liiketoimintakaupan yhteydessä uusittiin IT-infrastruktuuri

Marraskuussa 2019 Huhtala Logistics solmi yrityskaupan, jossa siirtyi elintarvikkeiden lämpötilasäädeltyä kuljetusliiketoimintaa ja asiakasratkaisuja, palvelun tuottamiseen liittyvä kiinteistö sekä näihin liittyvät sopimukset.

Tilojen langattomat tukiasemat, kiinteä sisäverkko, langaton verkko sekä laitteet olivat toisen yrityksen hallussa, joten kaupan yhteydessä oli tiedossa myös kattava IT-infrastruktuurin uudelleenrakentaminen. Logistiikka-alalla työtahti on tiivis ympärivuotisesti eikä liiketoiminnan keskeytyksiin ollut varaa, joten siirtymä oli suunniteltava ja aikataulutettava huolellisesti. Sesonkien vuoksi työt päätettiin toteuttaa erittäin tiiviillä aikataululla yhden helmikuisen viikonlopun aikana, jotta kaikki on valmista, kun maaliskuussa liiketoimintakaupan tiloja ja yhteyksiä koskevat deadlinet umpeutuvat. Normaalisti näin laaja projekti jaetaan useammalle ajanjaksolle ja tehdään osa-alue kerrallaan.

Mittava projekti valmiiksi yhden viikonlopun aikana

Huhtala Logisticsin ICT-vastaava Miikka Lassila otti yhteyttä Databrosiin, ja sopimus syntyi nopeasti. Lassilan mukaan sopivan yhteistyökumppanin valinta sujui suoraviivaisesti. ”Olin ollut edellisten työtehtävieni kautta Databrosin kanssa tekemisissä jo vuodesta 2002 saakka. Tiesin, että he ovat tehneet vastaavanlaisia operaatioita, joskin näin laajan projektin tekeminen yhden viikonlopun aikana on harvinaista. Lisäksi tunsin kaikki työssä mukana olleet, joten valinta oli helppo.”

Työt alkoivat suunnittelemalla kaikki projektin pienimmätkin yksityiskohdat huolellisesti, jotta työt Huhtala Logisticsin tiloissa voivat jatkua keskeytyksettä ja itse asennustyöt sujuisivat kuin öljytty koneisto. Viikonlopun aikana täytyi vaihtaa kaikki langattomat tukiasemat, nollata ja kytkeä tietoliikennekytkimet, rakentaa uusi verkko nykyistä kaapelointia hyödyntäen, asentaa työasemat ja kannettavat sekä luoda ja vaihtaa käyttäjätunnukset.

Tämä tarkoitti työn laajuuteen nähden todella tiukkaa aikataulua. Töitä tehtiin etukäteen niiltä osin kuin se oli mahdollista. Esimerkiksi servereitä pystytettiin Databrosin konesaliin ja työasemien sekä kytkinten asennustiedostot valmisteltiin jo ennen h-hetkeä. Itse asennustyöt aloitettiin perjantaina työpäivän jälkeen, kun varasto hiljeni. Suurin työ tehtiin perjantai- ja lauantai-illan välillä. Kaikki terminaalin 23 tukiasemaa uusittiin, työasemat tyhjennettiin ja asennettiin uudelleen ja sisäinen verkko rakennettiin. Kriittisimmät osiot valmistuivat lauantaina klo 15 mennessä, jolloin henkilökunta tuli takaisin töihin. Asennukset jatkuivat aina sunnuntaihin klo 15 saakka.

Databrosin väkeä oli paikalla ajankohdasta riippuen aina 3–5 henkilö kerrallaan. Tiimijako oli selvä: yksi hoiti työasemia, yksi langattomia tukiasemia, yksi verkkoasennuksia ja yksi servereitä. Huhtala Logisticsin työt eivät keskeytyneet hetkeksikään, vaan kaikki pyöri normaalisti koko uudistuksen ajan.

Saumatonta yhteistyötä ilman häiriöitä liiketoimintaan

Kiireisen viikonlopun jälkeen koneet ja verkot ovat toimineet sujuvasti. Vielä seuraavalla viikolla tehtiin hienosäätöä, mutta huolellisen suunnitelman, toimivan tiimijaon ja aktiivisen kommunikoinnin avulla koneet saatiin työkuntoon alle kahdessa vuorokaudessa. Lassilan mukaan Databrosin työnjälki on ollut erittäin hyvää: “Osa työntekijä ei huomannut minkäänlaisia muutoksia ja katkoksia. Ainoastaan vanhan yrityksen logot olivat poissa ja käyttäjätunnus muuttunut, kaikki muu oli ennallaan tietoja myöten.”

Erityiset kiitokset tiimi saa kommunikaatiosta: “Kommunikointi Databrosin henkilöiden välillä oli saumatonta. Pystyin soittamaan suoraan työn vastaavalle asioistani, ja hän hoiti sen heti tiimin kanssa eteenpäin. Ei tarvinnut soittaa vaihteeseen ja odotella vuoroaan, vaan sai yhteyden oikeaan henkilöön suoraan”, summaa Lassila.

Etsitkö yhteistyökumppania IT-asioissa?

Kun asioit kanssamme, asioit ammattilaisten kanssa. Ota meihin yhteyttä, autamme mielellämme!

Kaikki asiakastarinat

Huhtala Logistics Oy on kehittyvä logistiikka-alan perheyritys, jonka palveluita ovat kuljetukset, sisälogistiikka, varastointi ja kuriiritoiminta. Yrityksen päätoimipiste on nykyään Seinäjoella, mutta sen juuret yltävät 80-luvun Kokkolaan. Vuosikymmenten aikana perheyrityksestä on kehittynyt logistiikkatalo, joka työllistää tällä hetkellä noin 100 henkilöä ja jolla on asiakkaina muun muassa Suomen suurimpia elintarvikealan toimijoita.

Ota yhteyttä


020 764 1202