Pohjanmaan Rakennuspelti Oy – kasvua yhdessä asiakkaan kanssa

Pohjanmaan Rakennuspelti Oy – kasvua yhdessä asiakkaan kanssa

Pohjanmaan Rakennuspelti Oy PRP on erikoistunut sisä- ja ulkorakentamisessa käytettyihin tuotteisiin, joissa materiaaleina ovat teräs, alumiini tai lasi. Kohteina voivat olla muun muassa julkiset rakennukset vesikatto- ja julkisivutöineen sekä taloyhtiöille ja kuluttaja-asiakkaille vesikatot, terassilasitukset ja kattoturva- ja sadevesijärjestelmät.

30 vuoden aikana yritys on kasvanut muutaman henkilön pikkufirmasta yli 10 miljoonan liikevaihtoa tekeväksi, 70 henkilön voimin pyöriväksi yritykseksi. Jatkuva toiminnan kehittäminen ja tuloksen parantaminen ovat yksi yrityksen tärkeimmistä periaatteista. Investoinnit suunnitellaan tulevaisuuteen aina asiakkaiden tarpeita ja vaatimuksia silmällä pitäen.

Vuodesta 2007 kasvussa on ollut mukana myös Databros Seinäjoki, jonka palvelut ja kehitys ovat kulkeneet kuin käsi kädessä PRP:n kanssa. 10 vuotta sitten alkanut yhteistyö on laajentunut kokonaisvaltaiseksi IT-kumppanuudeksi, joka tarjoaa ratkaisut jokaiseen käänteeseen. ”Käytännössä PRP on kymmenkertaistunut siitä, millainen se oli yhteistyön alkaessa, ja Databrosin palvelut ovat kasvaneet mukana. Olemme välttäneet monta sudenkuoppaa, kun meille on suoraan kerrottu, että jokin suunnittelemamme toimintatapa ei toimi, ja tilalle on annettu ratkaisu”, kertoo PRP:n toimitusjohtaja Ossi Viljanen.

PRP on keskittänyt kaikki tietoliikenneyhteytensä Databrosille, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että palvelimet, toiminnanohjausjärjestelmä, tietoturva ja palomuuri ovat Databrosin hallinnoitavana. Palveluihin kuuluu myös järjestelmätuki, johon sisältyvät muun muassa järjestelmien monitorointipalvelu sekä tietojärjestelmien hallinnointi ja ylläpito. Kun odottamattomia ongelmatilanteita, tietoturvariskejä tai epäilyttävää liikennettä havaitaan, niihin reagoidaan välittömästi.

Erilaiset järjestelmät tuovat oman haasteensa – PRP:n tuotantojärjestelmät ovat Windows-pohjaisia, kun taas esimerkiksi myyjien ja esimiestason laitteet ovat Applen laitteistoa. Kaikki järjestelmä- ja verkkokytkennät ovat hoituneet saumattomasti ja joustavasti. Kesällä 2017 PRP investoi myös uuteen tuotantokoneistoon, joka oli saatava osaksi verkkoa. Konevalmistajan ohjeet toimitettiin Databrosille, josta tuli paluupostissa selkeä ohjeistus, mitä toimia PRP:n päädyssä vaaditaan ja mitä Databros voi hoitaa.

Toiminnan joustavuus, vaivattomuus, rehellisyys ja kyky asettua asiakkaan asemaan ovat tehneet Viljaseen erityisen vaikutuksen. ”Ei puhuta propellihattukieltä, vaan asioista puhutaan siten, että tavallinen tallaaja ne ymmärtää. Palvelua ihmiseltä ihmiselle. Meillä on talossa yksi IT-henkilö, joka hoitaa yhteydenpidon Databrosin kanssa, ja Databrosin palvelut toimivat kuin selkänojana omasta talostamme löytyvälle osaamiselle. Olemme olleet todella tyytyväisiä tähän kumppanuuteen – on tärkeämpää löytää luotettava kumppani, jonka kanssa homma rokkaa, kuin hinkuttaa hinnan kanssa joka vuosi ja mennä kilpailutuksen perässä”, toteaa Viljanen.