Riitan Herkku: ”Luotettava ja ketterä kumppani kiireisessä elintarvikealan rytmissä”

Riitan Herkku: ”Luotettava ja ketterä kumppani kiireisessä elintarvikealan rytmissä”

Riitan Herkku on vuonna 1986 perustettu pohjalainen perheyritys. Moni tunnistaa yrityksen kauppojen hyllyiltä muun muassa leipäjuustosta, pizzoista ja kiisseleistä, ja vuosikymmenten saatossa Riitan Herkku on kasvanut elintarvikealan monipuoliseksi ammattialiseksi. Tänä päivänä se on osa kansallista 11 yrityksen yritysryhmää. Riitan Herkun toimintaa ohjaa vanha sanonta: ”Hyvään pyritään, mutta priimaa tuppaa tulemaan”. Toiminnan ideologia pohjautuu ajatukseen, että sen, mitä syö, pitää olla hyvää, ja tuotteissa maistuvat aidot raaka-aineet ja rakkaus ruokaa kohtaan.

 

IT-ratkaisut tehostivat tuotantoa ja vauhdittivat kasvua entisestään

 

Riitan Herkun kasvava tuotanto ja nykypäivän nopea muutosvauhti ovat tuoneet yritykselle menestyksen lisäksi myös haasteita. Yrityksellä on 7 toimipistettä ympäri Suomen, ja se toimittaa asiakkailleen tuotteita joustavasti ja hyvin nopealla aikataululla; kello 14:ään mennessä tulleet tilaukset lähtevät maailmalle vielä saman illan aikana, mikä vaatii tiivistä yhteistyötä eri toimipisteiden välillä. Se vaatii myös tehoa, toimintavarmuutta ja monipuolisuutta IT-ratkaisuilta sekä nopeaa reagointikykyä IT-palveluntarjoajalta.

Riitan Herkku ja Databros ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Kokonaisuutena Databros toimii kuin Riitan Herkun oma, sisäinen IT-yksikkö, joka hoitaa niin kommunikoinnin eri IT-alan kolmansien osapuolten kanssa kuin senkin, että IT-koneisto toimii sulavana osana nopeatempoista tuotantoa. Databros toteuttanut Riitan Herkun laitehankinnat, tietoturvan, varmuuskopioinnin ja palvelinratkaisut sekä tukenut heitä liiketoimintasovellusten hankinnassa.

“Kaipasimme paikallista palveluntarjoajaa, joka on joustava, nopea ja kykenee kutsuttaessa tulemaan paikan päälle. Databrosissa oli meille entuudestaan tuttuja kavereita, joten tiesimme saavamme heiltä hyvää palvelua. Yhteistyö Databrosin kanssa oli siis osa luonnollista jatkumoa, ja koska olemme tehneet töitä samojen kavereiden kanssa jo pitkään, niin he tietävät tarkalleen, mitä tarvitsemme”, kertoo Riitan Herkun ostojohtaja Christer Sabel.

 

Monipuolinen ja joustava IT-kumppani

 

Apua löytyy myös liiketoimintasovellusten jatkokehittämisessä ja ongelmatilanteissa. Asiakkaan ei tarvitse tietää sovellusten tietoteknistä sanastoa, vaan he kertovat, mikä ohjelmassa on vikana, ja Databrosin asiantuntijat kommunikoivat ja hoitavat asian kuntoon sovelluksen toimittajan kanssa. Databros toimii siis rajapintana Riitan Herkun ja eri IT-alan kolmansien osapuolten välillä. IT-tuen ja -kumppanuuden lisäksi Databros rakensi kaikkien Riitan Herkun toimipisteiden välille yritysverkon, joka välittää esimerkiksi varasto- ja tuotantotiedot reaaliaikaisesti koko konsernin sisällä, sekä tarjoaa ratkaisulle palvelinympäristön.

Databros vastaa myös Riitan Herkun tulostusratkaisusta. Konsernin tilaus- ja tuotantomäärät ovat suuria, joten tulostinten on toimittava ongelmitta. Sopiva ratkaisu tähän on ollut Databrosin täyden palvelun tulostusratkaisu, joka sisältää niin tulostustarvikkeet ja tulostimet kuin laitteiden huollot ja varalaitteetkin.

“Databros on joustava kumppani, ja yhteistyö toimii todella hyvin. Vastaukset tulevat nopeasti illallakin, ja jos laitteista tulee virhetiketti, se otetaan hoitoon nopeasti. Mikään ei jää roikkumaan. Ja kun paikalle tulevat aina samat tekijät joka kerta, niin he tietävät jo entuudestaan, mitä tekevät ja minne menevät. Joillain toimipisteistämme on vielä useampi eri kiinteistökin, joten haastetta kyllä riittää. Siksi on hyvä, että joka kerta ei tule uutta miestä, vaan näiden kavereiden kanssa voi luottaa siihen, että ei tarvitse olla aina mukana”, summaa Sabel ajatuksiaan yhteistyöstä.